19 February 2015

Bullhorn levyarvio Helsinginsanomissa, Helmikuussa 2015

Saksalaisen kansanauton uusi virtaviivanen malli otti lumiset sipoolaiset kurvit niin notkeasti, että trumpetisti Verneri Pohjola saattoi hyristä melkein samaan tahtiin moottorin kanssa.

“Loppupeleissä ratkaisee kuitenkin se, onko kokonaisuus kiinnostava, toimiva, tasapainoinen ja tarkoituksenmukainen”, hän pohti suhdettaan erilaisiin teknisiin laitteisiin, joita tunnusti omistavansa yli oman tarpeen.

Laina-autoa haastattelussamme testannut Pohjola olisi voinut puhua yhtä hyvin omasta musiikistaan ja varsinkin omasta toisesta albumistaan, jonka menestyvä saksalaisen ACT Records oli julkaissut juuri kolmantena suomalaisena levynään.

Lupaavasti alkaneeseen matkaan tuli kuitenkin mutkia, sillä Pohjolan ja pitkää sopimusta tarjonneen levy-yhtiön odotukset eivät osuneet lopulta yksiin. Eivät edes, vaikka kotimaisella kvartetilla tehty Ancient History (2012) keräsi kiittävän mairittelevia arvioita lähes kaikkialla.

Nyt, melkein viikolleen kolme vuotta myöhemmin, Pohjola on saanut valmiiksi kolmannen oman albuminsa. Vihdoin.

Mutta kyllä sitä kannattikin odottaa.

Englantilaisen Edition Recordsin julkaisema Bullhornsisältää tunnin verran entistäkin parempaa Pohjolaa: itsevarmempaa, kiteytyneempää, keskittyneempää ja jossain määrin myös kypsempää.

Joulun alla 37 vuotta täyttänyt Pohjola vitsaileekin sisäkanteen kirjoittamissaan terveisissä olleensa nuori jazzmuusikko jo aivan riittävän pitkään, noin kaksikymmentä vuotta.

Hänen itseironista viestiään ei kannata tulkita silti miksikään pysähtymisen merkiksi, vaikka viime elokuussa taltioidulta Bullhornilta puuttuvat ymmärrettävästi varsinaiset yllätysmomentit. Ensimmäisen levyn voi tehdä vain yhden kerran, ja ne ovat harvoin yhtä onnistuneita kuin heti Jazz-Emmalla palkittu Pohjolan ensimmäinen, novellikokoelman kaltainen Aurora (2009).

Pohjolan säveltämällä ja sovittamalla sekä puoliksi tuottamalla Bullhornillatuleekin vastaan jo edellisiltä levyiltä tuttu melodinen ja melankolinen, laajoja levollisia kaaria hallitseva säveltäjä ja solisti. Mutta se ei vähennä tarinallisesti rytmitetyn sekä loppuun saakka jännitteensä säilyttävän teoksen arvoa.

Pohjolan typistäminen runolliseksi pohjoismaiseksi romantikoksi ei ole silti totuudellista, sillä verkkaisten ja viileiden balladien vastapainoksi on useampia ripeämpiä ja kuumempia kappaleita. Eivätkä balladitkaan ole tavanomaisimpia – särmikkäimpinä esimerkkeinä This One Is For You ja He Sleeps, I Keep Watch, jotka etenevät Pohjolan ja rumpali Teppo Mäkysen hivelevän hienovaraisina, melkein mystisinä vuoropuheluina.

Edellisen Ancient Historyn tavoin kvartettia – pianistina edelleen Aki Rissanen ja basistina Antti Lötjönen – täydentävät muutamassa kappaleessa vierailijat, joista saksofonisti Jussi Kannaste pääsee sooloilemaan Wayne Shorterina. Koukuttavan toisteisen bassokuvion kuljettama Girls of Costa Rica sekä nopean tiheä Nanomachines voivat viitata hyvinkin Pohjolan varhaiseen esikuvaan Miles Davisiin ja hänen kvintettiinsä.

Levyn keskeinen solistinen ääni on silti tietysti Verneri Pohjolan – tuon tunteet tiivistävän karhean lyyrisen trumpetin, joka venyy vaivattomaksi ja tarpeen mukaan moneksi, mutta aina tyylin mukaisesti. Olennaistahan on toimivuus, tasapainoisuus, tarkoituksenmukaisuus.

Harri Uusitorppa

|

3 Responses

  1. Ai shäää! Istun autossa loskan keskellä jossain Pohjanmaalla, menos keikalta kotiin. Halusin matkamusaa ja ostin bullhornin. Maagista! Aivan mielettömän hieno tunne ekan kuuntelukerran jälkeen! Kiitos Verneri ja ystävät <3
    Mane

Leave a Reply